Puolueita kohdeltava tasapuolisesti
Muutosvoimat Suomi rp:n hallitus hyväksyi 27.12.02
Helsingissä
pitämässään kokouksessa seuraavan kannanoton:
Oikeusvaltion periaatteet ja demokratia edellyttävät, että
valtiovalta kohtelee kaikkia ensi maaliskuun eduskuntavaaleihin osallistuvia
poliittisia ryhmiä samalla tavoin. Tämä periaate sisältyy
myös maassamme voimassa olevaan puoluelakiin.
Nykyiset eduskuntapuolueet käyttävät taas kuten aikaisemminkin
vaalikulujensa peittämiseen veronmaksajilla maksatettuja puoluetukirahoja,
kun sen sijaan Muutosvoimat Suomi ja muut uudet, eduskunnan ulkopuolella
olevat puolueet ovat kaikkien valtiovallan tukitoimien ulkopuolella. On
vähintään nurinkurista, että Muutosvoimien toimihenkilöt
ja kannattajat joutuvat veronmaksajina osallistumaan vastustamiensa nykyisten
eduskuntapuolueiden vaalitoimnnan rahoittamiseen. Muutosvoimien edustajat
tulevat uudessa eduskunnassa toimimaan myös nykyisen puoluetukijärjestelmän
muuttamiseksi.
Puoluelain mukaan valtion laitosten tulee kohdella puolueita tasapuolisesti.
Tämä säädös on eduskunnan valvomalta Yleisradiolta
ilmeisen tarkoituksellisesti unohtunut, kun se vaikenee nykyisille vallanpitäjille
kiusallisen Muutosvoimat Suomi rp:n ohjelmasta, tavoitteista ja koko olemassaolosta.
Jos Yleisradio ja sen omistamat televisiokanavat toimisivat terveen journalismin
hengessä, ne antaisivat Muutosvoimien edustajille mahdollisuuden esittää
kritiikkinsä maan hallituksen ja nykyisten eduskuntapuolueiden politiikasta
keskusteluissa, joissa kummankin osapuolen edustajien kannanotot ja niiden
perustelut olisivat kansalaisten arvioitavissa. Estäessään
tällaiset kansalaisten kannalta kiinnostavat ohjelmat Yleisradio suojelee
nykyisiä eduskuntapuolueita niiden pelkäämältä
kritiikiltä ja estää kansalaisia saamasta tietoa poliittisista
vaihtoehdoista ja heiltä EU-Suomessa pimitetetystä todellisuudesta.
Näin menetellessään Yleisradio loukkaa demokratian ja oikeusvaltion
keskeisiä periaatteita.
|